5 tapaa päivittää kodin sisustus ilmaiseksi

Published by

on

Sain lukijatoiveen, jossa toivottiin vinkkejä sisustuksen päivittämiseen ja piristämiseen helposti ja mielellään ilmaiseksi. Sisustusmaailmassa korostuu usein sisustamisen kaupallisuus ja sesonkimaisuus, jolloin helposti ajatellaan, että viihtyisän ja trendikkään sisustuksen luomiseksi tarvitsee aina hankkia jotain uutta. Vaikka ekologisuus ja kiertotalous sisustamisen maailmassa ovat trendanneet jo useamman vuoden, harvemmin puhutaan kuitenkaan täysin ilmaisista sisustusratkaisuista. Tässä postauksessa jaan viisi vinkkiä kodin sisustuksen raikastamiseen täysin ilmaiseksi.

  1. Siivoa ja karsi

Siivoaminen on paras sisustusvinkki, kuten usein sanotaan. Ja täysin totta. Siivoamalla, ja erityisesti tarpeettomia tavaroita karsimalla, saa usein ihmeitä aikaan täysin ilmaiseksi. Sisustuksessa on viime vuosina ollut suosiossa erilaiset avohyllyt, niin olohuoneissa kuin keittiöissäkin. Niin kauniita ja ilmavia avohyllyt ovatkin, niissä piilee vaaransa. Avohyllyihin kertyy helposti liikaa tavaroita ja alun perin ajateltu kevyt tunnelma muuttuukin raskaaksi ja sekavaksi. Liika tavaramäärä johtaa myös vaikeampaan hyllyjen puhtaanapitoon ja kierre on valmis. Parhaimmillaan avohyllyt toimivat kuitenkin aitiopaikkoina lempitavaroille. Esillä olevia tavaroita vaihtelemalla saa myös helposti vaihtelua sisustukseen. Muista siis pitää esillä olevien tavaroiden määrä maltillisena.

  1. Järjestä huonekalut (ja huoneet) uudelleen

Muistan, kuinka lapsena oli jännittävää vaihtaa huonekalujen järjestystä omassa huoneessani. Aikuisena huonekalujen uudelleen järjestämistä ei kuitenkaan ole juuri tullut tehtyä. Huoneiden uudelleen järjestämistä sen sijaan olen kokeillut kerran; vanhassa asunnossamme, jossa vaihdoimme makuuhuoneen ja ns. musiikkihuoneen paikkoja. Myös huoneiden roolia voi rikkoa. Mieleeni on jäänyt erityisesti yhdessä sisustuslehdessä esitelty koti, jossa keittiössä oli ruokapöydän sijaan pieni lounge sohvineen ja nojatuolineen ja olohuoneessa puolestaan ruokapöytä. Tämän idean olen päättänyt vielä joskus toteuttaa. Huonekalujen ja huoneiden järjestelyssä kannattaa myös hyödyntää fengshuin oppeja mahdollisimman viihtyisän tilan luomiseksi. Fengshuista voit lukea lisää täältä.

  1. Lainaa

Second handistä ja tuunaamisesta puhutaan paljon sisustamisessa, mutta lainaamisesta mielestäni liian vähän. Lainaaminen ei toki aina ole välttämättä ilmaista. Itselläni oli lainassa muutaman vuoden ajan day bed, joka ei mahtunut siinä tilanteessa kyseisen day bed:in omistajien kotiin. Kannattaa siis miettiä, voisiko huonekalun lainata, jos huonekalulle ei juuri nyt ole käyttöä, mutta ehkä myöhemmin on. Lainaamisella voi myös välttää kalliit varastovuokrat ja estää hätiköidyt myyntipäätökset.

  1. Säästä malli- ja ylijäämäpalat

Tapettien, kankaiden tai muiden materiaalien mallipaloille sekä ylijäämille voi löytyä yllättävää käyttöä. Ylijäämät kannattaa toki säilyttää ihan senkin takia, että joskus voi joutua paikkaamaan tapettia tai vaihtamaan laatan rikkimenneen tilalle, eikä siinä vaiheessa välttämättä remonttiliikkeessä enää ole saatavilla kyseistä materiaalia, saatikka samaa erää kyseisestä materiaalista. Pelkkien varaosien säilömisen sijaan ylimääräisistä materiaaleista ja mallikappaleistä voi tehdä myös kivoja DIY-juttuja. Tapetin paloista voi tehdä esimerkiksi sisutukseen sopivan taulun ja kankaanpalasta voi ommella tyynynpäällisen ja verhoilla uuden päällisen jakkaraan.

  1. Asettele ja sommittele

Kuten avohyllyjen kohdalla, myös esimerkiksi sohva- tai sivupöydän asetelmia kannattaa vaihdella aika ajoin. Kansainvälisissä sisustuslehdissä ja -sivuilla puhutaan usein kolmen säännöstä, eli rule of three. Säännön mukaan asetelmat kannattaa rakentaa kolmesta (tai muusta parittomasta määrästä) esineestä, sillä parittoman määrän sanotaan olevan esteettisesti miellyttävämpi, mieleenpainuvampi ja vaikuttavampi kuin parillinen määrä esineitä. Parittomia asetelmia voivat olla esimerkiksi kynttiläasetelmat, koristetyynyt ja taulut. Myös taiteesta tuttua kultaista leikkausta kannattaa hyödyntää asetelmissa ja sommitteluissa.

Parittomuutta voi soveltaa esimerkiksi tyynyjen asettelussa. Kuva vuoden 2021 asuntomessuilta

Mikä on sinun ilmainen sisustusvinkkisi?

Hyvää tiistai-iltaa!

4 vastausta artikkeliin “5 tapaa päivittää kodin sisustus ilmaiseksi”

  1. Esmeralda / Esmeraldan eetos avatar

    Nämä ovat hyviä vinkkejä, etenkin tuo siivoaminen 😂👌 Olen aina ihmetellyt avohyllyjen suosiota, kun minun silmääni ne näyttävät usein joko sekavilta tai sitten liian harkitusti täytetyiltä. Omaan kotiin en halua niitä lähinnä siksi, että tiedän niistä tulevan epämääräisiä kasatasoja. Näitä kasoja olisi kyllä aiheellista karsia, myydä turhia juttuja kirpputorilta. Mutta näen tämänkin niin vaivalloisena, että hyvä on vain pakata tavaroita laatikkoon ja viedä kellariin pois silmistä 😅Paras siivousvinkkini kuitennin on romuhuone. Jos tulee vieraita eikä jaksa siivota, voi heittää kaikki kasat ja sälät yhteen huoneeseen ja sulkea oven. Sitten vain täytyy toivoa, ettei kukaan avaa sitä 🤣 Näin saa kuitenkin nopeasti siivottua ja siisti koti motioivoi sitten tarttumaan siihen romuhuoneeseenkin.

    Tykkää

    1. Sisustustarinoita avatar

      Kiitos Esmeralda. Romuhuone on hyvä vinkki. Meilläkin vaatehuone ja kaapit ajoittain ajavat samaa asiaa 😄
      Poissa silmistä, poissa mielestä 😁

      Tykkää

  2. Luetuimmat postaukset 2021 – Sisustustarinoita avatar

    […] sisustuksen päivittämisestä ilmaiseksi oli neljänneksi luetuin postaus. Postauksessa kirjoitin muun muassa huonekalujen lainaamisesta, tavaroiden karsimisesta ja malli- […]

    Tykkää

  3. Sisustustarinoita 4 vuotta! – Sisustustarinoita avatar

    […] 5 tapaa päivittää kodin sisustus ilmaiseksi […]

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.